perjantai 8. kesäkuuta 2018

Peruspaidan kuvallinen ompeluohje

Blogia on päivitelty hieman hitaaseen tahtiin. Varsinkin kuvallisia ohjeita. Edellinen työhuone alkoi olla jo niin täynnä, ettei sinne enää kuvausnurkka mahtunut. 
Nyt on päästy muuttamaan uusiin isompiin tiloihin, johon saan pysyvästi paikan jossa kuvata. Kuvallisten ohjeiden to do lista onkin jo aika pitkä :D 

Aloitetaan to do listan purkaminen ihan perusvaatteiden ompelusta. Tässä postauksessa käsitellään t-paidan/pitkähihaisen t-paidan ompelua. Tällä samalla ohjeella saat myös ommeltua mekon, joka koostuu etu- ja takakappaleesta sekä hihasta. Käyn läpi myös kaksi erilaista tapaa huolitella pääntie. 

Tarvitset paitaan yhden etukappaleen, yhden takakappaleen sekä kaksi hihaa. Toinen hiha leikataan peilikuvana. Tämä siksi, että saat molemmille puolille paitaa hihat oikeinpäin.

Tässä ohjeessa on käytetty Everyday lasten paitakaavaa.



Hihassa on yleensä 2 hakkimerkkiä, eli pientä viivaa. Hihan yläreunassa oleva hakki tarkoittaa olkasauman kohtaa. Tämä kohta hihasta kohdistetaan etu- ja takakappaleen olkasauman kohtaan siis.
Hihassa on myös usein toinen ja kolmaskin hakkimerkki. Tässä kuvassa alempi hakkimerkki, tarkoittaa kumpi puoli hihasta tulee etukappaleen puolelle. 


Etukappaleessa usein on myös hakkimerkki kädentiellä (kuvassa ympyröity punaisella). Usein etukappale merkitään tuolla pienellä hakilla, jotta etu- ja takakappale erottuu toisistaan. Varsinkin sillon jos etu- ja takakappaleen ero on hyvin pieni, hakki/ETU-teksti kappaleessa on ratkaiseva tekijä.



Tein vielä pari kuvaa, josta selviää mikä on mikäkin sauma. Jos olet joskus miettinyt, että mikä ihmeen sivusauma, kädentie etc. Nyt on niillekin mustaa valkoisella :D



 Nyt kun kappaleet ja niiden osia hieman käyty läpi voidaan alkaa ompelemaan paitaa.




Otetaan etu- ja takakappale ja ommellaan se toisesta olkasaumasta yhteen oikeat puolet vastakkain.



Kaitaleen korkeus tällä tavalla tehtynä on 3-3,5 cm. 3 cm kaitaleesta tehtynä, valmis kantti on 1 cm. Mitataan pääntien koko pituus, jotta saadaan tietää kaitaleen pituus.

Jos pääntien mitta on 33 cm ja huolittelet pääntien resorilla, käytä kerrointa 0,75. Jos huolittelet samalla kankaalla kuin itse paita, käytä kerrointa 0,85 tai 0,90 kankaan joustosta riippuen. 
Eli laskukaava menee näin: 33 cm x 0,75 = 24,75 cm. Kaitaleen pituus on siis 24,75 cm + saumanvarat kaitaleen päihin.


Leikkaa kaitale ja neulaa se pääntielle oikeat puolet vastakkain. Ompele kaitale kiinni kuten alla olevassa kuvassa. 


Kun kaitale on ommeltu pääntielle, neulataan se nurjalle. Taitan kaitaleen kolminkerroin. Nurjalla kaitaleen reuna jää siis näkyviin. 




Etupuolelta kuvaa taitettuna.


 Ja sivusta vielä kuvaa kun kaitale on käännetty kolminkerroin. Nyt tikataan kaitale kiinni oikealta puolelta kaksoisneulalla, jousto-ompeleella tai peitetikillä. Tämän jälkeen ommellaan toinen olkasauma vielä kiinni. Olkasauma kannattaa kantin kohdalta ensin ommella kiinni ompelukoneella. Näin olkasauma ei luista eri tasolle vaan pysyvät linjassa.



Ja otetaanpa sitten vielä toinen vaihtoehto pääntien huolittelulle.


Ensimmäisenä aseta etu- ja takakappale olkasaumoista yhteen oikeat puolet vastakkain. Ompele molemmat olkasaumat (voit ommella saumurilla tai ompelukoneen huolittelevalla jousto-ompeleella).



Pääntien huolittelun voi tehdä nyt tai vasta viimeisenä. Tässä esimerkissä kun huolitellaan pääntie, kaitale käännetään nurjalle ja pääntielle jää kaitaleesta vähän näkyviin oikealle puolelle.

Kaitaleen korkeus tällä tavalla tehtynä on 2,5-3 cm.  Mitataan pääntien koko pituus, jotta saadaan tietää kaitaleen pituus.

Jos pääntien mitta on 33 cm ja huolittelet pääntien resorilla, käytä kerrointa 0,75. Jos huolittelet samalla kankaalla kuin itse paita, käytä kerrointa 0,85 tai 0,90 kankaan joustosta riippuen. 
Eli laskukaava menee näin: 33 cm x 0,75 = 24,75 cm. Kaitaleen pituus on siis 24,75 cm + saumanvarat kaitaleen päihin.



Leikkaa kaitale ja ompele se renkaaksi. Kaitaleen sauma kohdan yleensä itse laitan taakse keskelle. Se on siis KT kohta nyt. Merkitse kaitaleeseen keskietu, eli kaitaleen toinen pää. Alla olevassa kuvassa kun kaitale on kaksinkerroin saa hyvin KE- ja KT kohdat merkittyä.


Merkitse paidan KE- ja KT kohdat. Neulaa kaitale pääntielle oikeat puolet vastakkain. Kohdista KE- ja KT kohdat. Neulaa nyt loput kaitaleesta pääntielle kiinni. Kun olet neulannut kaitaleen, ompele se kiinni pääntielle.


Kun kaitale on ommeltu pääntielle kiinni, käännä se alla olevan kuvan mukaisesti nurjalle. 
Kaitaletta voi jättää näkyviin 2-3 mm etupuolelle.


Kun kaitale on neulattu kokonaan, tikkaa oikealta puolelta paininjalan etäisyydeltä kaksoisneulalla, jousto-ompeleella tai peitetikillä.


Kun pääntie on huoliteltu, siirrytään hihojen ompeluun. Nyt tarkista kumpi puoli hihoista tulee etukappaleen puolelle. Neulaa hiha kädentielle oikeat puolet vastakkain. Kohdista olkasauman hakkimerkki sekä kainalon kohdat. Neulaa myös toinen hiha kädentielle kiinni. Ompele hihat.


Kun hihat on ommeltu, asetetaan hihan sivusaumat kohdakkain. Samoin etu- ja takakappale kohdistetaan sivusaumoista yhteen eli juuri kuten alla olevassa kuvassa. Neulataan hiha- ja sivusauma. Itse neulaan kriittiset kohdat, eli hihansuu, kainalo ja helma. Muutaman neulan saatan pistää näiden välille vielä, riippuen vaatteen koosta.

Nyt voidaan ommella hiha- ja sivusauma kiinni yhdellä ompeleella. Aloitan aina hihansuusta ja etenen kohti helmaa. 


Kun hiha- ja sivusauma on ommeltu, paita on käänteitä vaille valmis. Suosin itse helmassa 3 cm käännevaraa, jotta se ei käänny oikealle puolelle. Hihansuissa yleensä käytän 2 cm käännevaraa. Käännä siis hihojen ja helman käännevara 3 cm nurjalle puolelle kuten alla olevassa kuvassa.


Tikataan oikealta puolelta kaksoisneulalla, jousto-ompeleella tai peitetikillä. Kun paidan jättää nurinpäin ja tikkaa noin kuin kuvassa, saa pienimmätkin hihansuut helposti ommeltua. Kannattaa kokeilla jos tämä ei ole vielä tuttu!


Ja nyt meillä on paita valmiina! Nyt osaat myös ommella mekonkin!